Mikkelinsaaret
Vaikka Mikkelinsaaret sijaitsevat kaukana rannikosta,
suurimpien saarten välinen saaristo muistuttaa paikoitellen
sisäsaaristoa. Saaristo koostuu suureksi osaksi kumpumoreeneista.
Saaret ovat metsäisiä ja rannat kapeita. Paikoittain
saarilla tavataan jyrkkiä kivi- ja lohkarerantoja. Uloimmat
luodot ovat karumpia ja siellä täällä esiintyy
myös nummia. Useat kauniit metsälammet ja fladat ovat
kalojen ja vesilintujen tärkeitä ruokailu- ja lisääntymispaikkoja.
Mikkelinsaarista lounaaseen sijaitsee Punakarit, ryhmä
pieniä luotoja ja kalliosaaria. Yhdestä ryhmän
korkeimmista kalliosaarista on hakattu graniittia Vaasan moneen
rakennukseen. Punakareista pohjoiseen sijaitsee Ritgrund, joka
on yksinäinen pieni luoto. Siellä on pooki, joka toimii
vielä tänä päivänä majakkana.
Mikkelinsaarilla on ollut pysyvää asutusta vuodesta
1830 lähtien. Enimmillään Vildskärillä
on asunut 35 ihmistä, pääosin luodon suurimmassa
taloryhmässä nimeltä "Gårdarna".
Viimeinen asukas, Ida Lundberg, asui täällä vuoden
ympäri 1980-luvun loppuun saakka ja sen jälkeen kesäisin.
Jo paljon aikaisemmin ihmiset ovat käyneet saarilla ja jättäneet
jälkeensä jälkiä, mm. majojen pohjia, jatulintarhoja,
kiviuuneja. Kummelskärillä on jäännöksiä
noin kymmenestä kalastusyhdyskunnasta. Niiden uskotaan olevan
peräisin 1500-luvulta ja täällä kalastamassa
käyneiden vöyriläisten talonpoikien rakentamia.
Mikkelinsaarten luontoa leimaavat vieläkin tehokkaat
hakkuut, jotka aloitettiin 1970-luvulla, kun keskusteltiin Mikkelinsaarten
muuttamisesta kansallispuistoksi. Yhteensä noin puolet saarten
metsäalueesta on hakattu ja istutettu. Kansallispuisto ei
toteutunut, mutta vuonna 1989 valtioneuvosto teki periaatepäätöksen
saariryhmän rauhoittamisesta.
Vanha merivartioasema, joka lakkautettiin vuonna 1993,
toimii nykyään luontoasemana. Kummelskärillä
on myös noin yhden kilometrin pituinen luontopolku, joka
kertoo luodon luonnosta ja näyttää vanhojen majojen
pohjat.
| 
