LuontoasematLuontoasemia on hetkellä ainoastaan Suomesta. Metsähallitus hoitaa valtion alueilla olevia kiinteistöjä ja maita, jotka on hankittu luonnonsuojelutarkoitukseen. Vanhat luotsi- ja merivartioasemat, joiden toiminta on päättynyt, ovat saaneet uuden tehtävän luontoasemina. Luontoasemilla erilaisten kurssien sekä opastettujen opintoretkien osallistujat voivat tutustua saariston luontoon ja kulttuuriin. Metsähallitus on laatinut sopimuksia eri yhteistyökumppanien kanssa, m.m. matkailuyrittäjien kanssa, asemien käyttöoikeuksista.
Kummelskäret on yksi Mikkelinsaarten kaukaisimmista luodoista. Välimatka Stråkavikenistä Kummelskäretille on 15 km ja Köklotin kalasatamasta 25 km. Kummelskäretin merivartioasema peruskorjattiin ja laajennettiin vuonna 1987. Aseman toiminnan loputtua vuonna 1993 se on kunnostettu luontoasemaksi. Luontoasemalla on 20 makuupaikkaa kahden hengen huoneissa. Asemalla voi yöpyä enimmillään noin 30 henkeä. Siellä on myös kokoustiloja. Aseman ollessa auki pääsee käymään kahvilassa, luontonäyttelyssä sekä näköalatornissa. Aseman muita palveluja ovat sauna ja suihkutila. Majoitus sekä sauna on tilattava etukäteen. Aseman pihalla on grillipaikka sekä jätepiste. Kummelskäretin satama on 1-4 metriä syvä. Kummelskäretillä on myös luontopolku, jonka varrella tutustutaan kalastajakylien jäännöksiin ulkosaariston ympäristössä, jossa lisäksi on runsas eläin- ja kasvilajisto. Kotisivu: http://www.luontoon.fi/page.asp?Section=2601 Yhteystiedot: Metsähallitus Terranova puh 0205 64 5281.
Rönnskärin luontoasema sijaitsee entisessä luotsiasemassa Fäliskäretillä Maalahden ulkosaaristossa. Vaasasta sinne on noin 30 km meriteitse. Saaren ja rakennusten siirryttyä Metsähallituksen omistukseen vuonna 1997 luotsiasemaa on korjattu sekä sisä- että ulkopuolelta. Asemalla on yöpymispaikkoja 10 hengelle. Rannassa oleva vanha telakka on myös kunnostettu ja siellä on nyt makuupaikkoja 8 hengelle sekä saunomis-, kokous- ja näyttelytiloja. Fäliskäretin tiloja voidaan vuokrata opastettua toimintaa varten. Kotisivu: http://www.luontoon.fi/page.asp?Section=2318&Item=2942 Yhteystiedot: Metsähallitus Terranova puh 0205 64 5281. Moikipää Entinen merivartioasema Moikipään saarella on kunnostettu Metsähallituksen ja Korsnäsin kunnan toimesta. Asema toimii nykyään luontoasemana. Siellä on yöpymispaikkoja 20 hengelle, mutta yöpymistilaa löytyy 30 hengelle. Asema on mukautettu liikuntaesteisille. Tällä hetkellä asemalla ei ole yrittäjää, mutta opastetut ryhmät voivat vuokrata aseman tiloja Metsähallitukselta. Kotisivu: http://www.luontoon.fi/page.asp?Section=2318&Item=2953 Yhteystiedot: Metsähallitus Terranova puh 0205 64 5281.
Gåshällan sijaitsee Närpiön ulkosaaristossa 8 km lähimmästä satamasta. Gåshällan on pieni, suhteellisen avoin ja karu saari, jossa on hienoja kalliorantoja ja kaunis näköala aavalle merelle. Entinen merivartioasema toimii nykyään luontoasemana sekä saaristolaiselämään ja -kulttuuriin liittyvien toimintojen leirikeskuksena. Asema tarjoaa majoitusta 10-20 hengelle yhteisessä tilassa. Siellä on mahdollista saunoa ja tilata myös ruokaa. Svenska Österbottens folkakademi järjestää tilauksesta retkiä Gåshällanille kesäisin. Entisessä luotsiasemassa, joka sijaitsee luodon toisella puolella on palveluja veneilijöille: laituri, grillipaikka sekä sauna. Kotisivu: http://www.svefol.fi/soff/gas.htm Yhteystiedot: Svenska Österbottens folkakademi, Yttermark,
(06) 280 6600. Mässkär Mässkär sijaitsee Pietarsaaren saaristossa noin 3 km mantereen lähimmästä satamasta. Saari on ollut ja on yhä edelleen tärkeä maamerkki pookinsa johdosta. Mässkärin reitti toimi aikaisemmin Pietarsaaren tuloväylänä. Nykyään reittiä käyttävät vain pienemmät veneet, isommat laivat käyttävät toista väylää. Valtio omistaa saaresta sen puolen, missä satama ja pooki sijaitsevat. Tämä puoli on kaikkien vapaassa käytössä ja tällä puolella on myös vierailijoiden pysyttävä. Loput saaresta onkin kesämökkiläisten yksityisaluetta. Luontoasema toimii saaren kunnostetussa vanhassa luotsiasemassa. Se tarjoaa yöpymistilaa 30 hengelle 3-4 hengen huoneissa. Asemalla on myös kahvila, jossa on ruokatarjoilua sekä kokoustiloja 50 hengelle. Siellä on myös tilava sauna sekä avotakalla varustettu takkahuone. Satamassa on vierasvenelaituri ja veden syvyys on 4 metriä. Sataman palvelut käsittävät jäteaseman, grillikatoksen, ulko-WC:n, juomaveden ottopaikan, suihkun sekä saunan. Luontoasema on miehitetty äitienpäivä-31.8. Kotisivu: http://www.masskar.fi, http://www.luontoon.fi/page.asp?Section=2318&Item=2944 Yhteystiedot: Mässkärin luotsiasema, Anders Boström, Anders Boström, (06) 723 1940, Mässkär direkt, (06) 729 4092. |